Sunday, April 12, 2015

Weekend

Tämä viikonloppu menikin tosi mukavasti, nimittäin mun hostperhe lähti Kansasiin häihin ja vietin perjantaista nyt sunnuntaihin mun norjalaisen kaverin Anitan hostperheen luona. Perjantaina koulun jälkeen siis vaan pakkasin nopsaa, kun Anitan hostäiti tulikin sitten jo mut hakemaan. Illemmalla mentiin yksiin partyihin muutamaksi tunniksi, ja ennen puoltayötä päästiinkin jo nukkumaan. Kuvia ei sieltä valitettavasti nyt ole, mutta hauskaa oli! 

Lauantaina ei päästy sängystä ylös ennen kahta, ja kolmen jälkeen lähdettiin Desert Ridgelle, joka on siis sellainen ''ulkoilma-kauppakeskus'' tai mikä ikinä onkaan nimeltä. Käytiin sielä siin katsomassa leffa The Longest Ride, joka oli aivan upea. Ehdottomasti meni kaikkien leffojen ohi mun lempparileffaksi nyt, oon vieläkin ihan fiiliksissä siitä. Kannattaa käydä katsomassa - en kyllä tiedä millon se Suomessa tulee ulos vai onko jo tullut, mutta anyways suosittelen! 

Käytiin sielä myös syömässä ja mentiin Dave and Buster'siin pariksi tunniksi. Se on siis sellanen paikka jossa on kaiken näköisiä pelejä sun muuta, olipas ihanaa päästää taas se sisäinen lapsi valloilleen, haha. Oli oikeesti tosi hauskaa, onneksi päästiin sisään! (iltakuuden jälkeen pitäis kuulemma olla 18, mutta eipä tullut kukaan kyselemään, heh)

1, mä moottorikelkkailemassa - oli ihan sika hauska 'laite' jota ihan kääntelemällä ohjailtiinkin! // 2, Anita astetta isompaa Fruit Ninjaa pelailemassa // 3, tästä pääsette ehkä näkemään amerikkalaisten koon pienestä pizza slicesta, ei yks lautanen riittänyt :D // 4, jenkkien versio omenasta. Caramel apples on siis tosi suosittu juttu täällä, eli siis omppu dipataan sellaseen karamellisoossiin ja sen voi jättää joko niin, tai kuorruttaa sen millä ikinä haluu - esim. suklaalla ja english toffeella niinkun mun tapauksessa, tai vaikka karkeilla, eri suklailla, millä vaan. Yum!





En tiedä miten mä enää nykyään kuvailla mun fiiliksiä, lähtö lähenee ihan hullua vauhtia ja mulla on enää alle 50 päivää jäljellä Arizonassa. Tuntuu nyt jo hirveän haikealta jättää tänne kaikki ystävät mutta odotan silti Suomeen paluuta ihan älyttömästi. Aika on mennyt niiin nopeasti, ja nyt kun on täällä jo elämä niin pitää tätä vähän niinkuin itsestäänselvyytenä, eikä kotiinpaluu tunnu kovin realistiselta enää. Välillä tulee kauhea paniikki, että enhän mä kerkeä nähdä joitain ihmisiä enää montaa kertaa seuraavien muutamien viikkojen aikana, ''mitä jos tää onkin se vika kerta kun nään tän henkilön?''. Yritän mahduttaa kaikkea tekemistä mun aikataulun jokaiselle tunnille, joka on välillä tosi väsyttävää mutta tuntuu ihan hullulta kohta jättää kaikki taakse mutta oon varma että loppujenlopuksi se on kuitenkin sen arvoista. Samalla nään lähes joka yö unia siitä, kuinka oon Suomen lentokentällä, kotona, nään kaikkia kavereita ja perhettä ensimmäistä kertaa 10 kuukauden jälkeen! Jostain syystä saan onnenkyyneleitä hirmu usein nykyään. Kun saan parhaat pisteet mun koko luokasta English sanakokeessa, juoksen kokonaisen lenkin ilman että penikoihin sattuu, kerkeän koulubussiin nipinnapin, kaverin äiti (joka on mulle tuhannesti läheisempi ja tärkeämpi kun mun hostäiti - teen kaikkea kivaa sen kanssa aina ja se välittää vaan niin paljon enemmän) tekstaa että tulee hakemaan mut koulusta huomenna niille, ja isoimpana se kun ajattelen niitä ensimmäisiä Suomihetkiä. Aina sieltä tulee ne onnenkyyneleet, heti sen perään kun perhoset on lähtenyt vatsasta - ja molemmat noista on mulle kyllä kieltämättä vähän huvittavia välillä.

Ehkä se johtuu osittain siitä, että varsinkin kaiken kokemani jälkeen olen oppinut vaan iloitsemaan kaikista elämän pienistä iloista, tai ehkä siitä että en oikein osaa vaan hallita tai ymmärtää mun omia tuntemuksia enää, en tiedä. Mun elämä rullaa nyt niin hyvin, välillä tulee aikamoisia iskuja mutta oon kai oppinut jotenkin vaan nykyään heittämään ne ulos mun elämästä. Mä voin oikeasti sanoa olevani onnellinen, oon myös tosi kiitollinen kaikista ihmisistä joita mulla on täällä, jotka on osana tekemässä mun vaihtovuodessa unohtumattoman, mutta unohtamatta kaikkia ihmisiä ketkä sielä kotona odottaa. On niitä kenen kanssa jutustelen lähes päivittäin ilman mitään tärkeää asiaa, on niitä kenelle laittaa viestiä milloin vaan kun tarvitsee viisaita sanoja ja vastauksia/mielipiteitä ja joiden viestit aina laittaa tosi hyvälle mielelle, on niitä kenelle puhun vaan silloin tällöin kun siltä tuntuu tai on asiaa, on ne kaikki vaihtarikaverit joiden kanssa itketään yhdessä kun ei tiedetä halutaanko lähteä vai jäädä, on ihan kaikenlaisia ihmisiä ja oon kaikista älyttömän kiitollinen ja iloinen! En osaa kaikkea varmaan paremmin tiivistää, kun vaan sanoa että olen onnellinen. eikä siihen kai enempää tarvita. :)

Katellaan mitä tämä tuleva viikko tuo tullessaan, postausta tulee taas sitten kun siltä tuntuu, en lupaa mitään. Nyt lähden tästä läksyjen kimppuun, enköhän mä vielä loppusuoran koulua jaksa! Kaverit ja hyvä koulu tekee siitä niin hauskaa, että helposti menee. Tasan 6 viikkoa koulua jäljellä, tasan 30 päivää... En käsitä. 
Nyt kuitenkin nautitaan vielä täysin siemauksin eikä murehdita sitä sen enempää! Ciao!


No comments:

Post a Comment