Friday, August 29, 2014

#Strong

 Eli siis nyt mä tiedän. Oon ollut nyt reilut kaks viikkoa täällä Arizonassa, ja sinä aikana oon käynyt henkisesti läpi ihan älyttömän suuria juttuja. Mulle suuria. 
Täällä alkuaikoina, vaikeimpina aikoina, ajattelin että en mä mitenkään suoriudu tästä kaikesta, koti-ikävä ei varmana helpota ikinä, kielen ja maan tapojen hyväksyminen tuntuu mahdottomalta, epätoivo perheen suhteen vaan kasvaa, haluan sinne kotiin.
Nyt oon kuitenkin päässyt pahimman yli, joka tosiaan oli mulle paha. Jokaiselle tää ei varmastikaan olisi todellakaan niin paha, mutta kaikilla on erilainen kynnys kestää fyysisen kivun tavoin myös henkistä pahaa oloa. Mun kynnys oli vielä pari viikkoa sitten hirveen matala, ja varmasti se on nyt vähän kasvanut. Mutta sen oon tosiaan jälleen kerran yhden maailman vahvimman ihmisen ansiosta oppinut, ettei niitä omia hankaluuksia tarvii vähätellä jos ne vaan itelle on isoja. Kun taas sitten tän henkilön kokemukset tuntuis mun silmistä katsottuna tällä hetkellä siltä etten ikinä, ikinä vois selvitä. For real, mä ihailen tän henkilön vahvuutta ja rohkeutta. Koko henkilöä ja upeutta. Ja mä toivon että jos sä nyt tätä luet (toivottavasti ja luultavasti), niin tajuaisit mitä mä tarkotan.
Ja se, että vielä tää ihminen on samalla ollut mulle tän koko kolmen viikon aikana ja ennen sitäkin, se suurin apu, tuki ja turva. En vaan voi ehkä itekkään täysin käsittää kuinka onnekas mä oon kun mulla tosiaan on tollanen ihminen, tukipilari, mun elämässä.. kiitos

 

Tällaset asiat tekee mut onnelliseks, vaikka oon maailman toisella puolella ja ikävä on ihan kauhea, mutta pelkkä ajattelu, kuinka onnekas oon, saa mut superhyvälle tuulelle. Sä, joka luet tätä nyt, mietippäs ihan omassa mielessä mikä tekee just sut onnelliseksi? Palauta se sitten mieleen jos ja kun on joskus vaikeeta. Lupaan, se auttaa.

Se siitä asiasta, tuun kohta yli-iloiseksi jos vielä jatkan. Muutenkin kaikki on nyt paremmin kun pitkään aikaan. Kiitokset siitä kaikille kenelle oon voinut puhua täällä.
Oon nyt viikon maannut päivät pitkä kaiken mahollisen sairastelun kourissa, ja mulla on oikeesti ollut tosi paljon aikaa ihan vaan ajatella. Oon tajunnut kanssa sen että mun ei oikeesti tarvii täällä huolehtia niin paljon mitä oon tässä lähiaikoina tehnyt. Teen parhaani että elämä alkais luistamaan perheen kanssa ja jos niin ei käy, niin aluevalvoja auttaa, perheenvaihto ei ole mikään harvinaisuus tai maailmanloppu. Ja kielen puhumistakaan en enää edes ajattele, se tulee jo aikalailla automaattisesti. Yllättävän nopeesti tää tilanne tästä helpotti, vaikka ei tää missään vaiheessa oo mitään ruusuillatanssimista eikä ole vieläkään vaikka niin tästä saatatte ymmärtää, mutta se että kaikki on helpottanut niin paljon, saa mut onnelliseksi. 

Aina sillä ajalla kun tätä taukoa tähän kirjoittamiseen kertyy, kerkeän unohtaa miten paljon mä tästä oikeesti tykkään. Sen lisäks että on vapauttavaa saada purettua kaikki ajatukset kun kaikki suomalaiset nukkuu eikä oo juttukaveria, niin myös tää vaan on jotenkin niin ihanaa. Tätä on hankalaa selittää, mutta kirjottamisesta tuun vaan jotenkin hyvälle mielelle, oon aina tullut. Aina oon ollut about se ainut mun kaveripiireistä, kuka tykkää tosiaan kirjottaa niitä aineita äikäntunnilla ja esseitä yhteiskuntaopissa, ja en edes itekkään tajua miten joku voi pitää ''outona'' sen takia. Ei se mitään, mä tuun kaikenlaisesta kirjoittamisesta hyvälle tuulelle no matter what.


Näissä tunnelmissa, lähen tartuttamaan mun flunssaa hostäitiin kun katotaan jotain leffaa. Jos vaikka vähän välit lämpenis. Kerrankin kun ollaan samaa aikaa kotona enemmän kun tunti päivässä...
Huomenna (toivottavasti) pääsen vihdoin monen päivän korvasäryn kärsimisen jälkeen lääkäriin, niin joskos sitten alkais parantua ja pääsisin taas kouluun, ulos, nukkumaan kunnon yöunia, elämään normaalia elämää. Mutta jos nyt pitäis sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi miten menee, niin hyvin, mulla menee hyvin. Mulla on vaan yks toive tällä hetkellä, ja ehkä se saattaa olla liian suuri. Mutta mä vaan haluisin puhua, sille ihmiselle kuka on ollut niin suuri apu. En enää jaksa vaan kirjottaa ja kirjottaa kuinka kiitollinen mä oon, mä haluun päästä sanomaan sen ääneen ja mä haluun kuulla tän henkilön äänen, joka saa mut aina iloseksi (kuulostaapas syvälliseltä) ! Ehkä mun toive joku päivä toteutuu, en mä tarvii siihen kun sen pienen hetken. Tiedän että tällä henkilöllä on nyt tällä hetkellä tosi kiireistä, mutta mä odotan. Ehkä joku päivä.
Nyt tuli kyllä tosi tekstipitoinen (hitto mikä sana...) postaus, toivottavasti se ei ketään haittaa. Ja jos haittaa niin ei kyllä sittenkään kiinnosta, mä kirjotan tätä blogia mun omalla tyylillä ja niin, että voin tän vuoden jälkeen lukea tyytyväisenä yhdestä mun varmasti elämäni parhaista vuosista. :) 
 

2 comments:

  1. Arvostan et oot uskaltanu lähtee lätäkö toiselle puolelle vaihtoo! Toi o varmasti nii mahtava kokemus et ota siit kaikki irti!!! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, ja joojep varmasti otan!! (:

      Delete